Poke

Poet v.d. Romilly

✟ Kuollut ✟

Kutsumanimi: Poke
Rotu: Hollanninpuoliverinen
Sukupuoli: Ori
Väri: Musta (Ee/aa)
Säkä: 167cm
Ikä: 28 v (s.  30.11.2016) oma
Rekisterinumero: VH16-012-0416, #PKK1990
Osaaminen:Grand Prix
Omistaja:Anne (VRL-06858)
Kasvattaja: VRL-10105, Romilly
Meriitit: VIP MVA Fn, KTK-I, KRJ-II, YLA3,  Valio Ori

Kuvat

Poke - Poke treeni

Luonne

Poet v.d. Romilly eli Poke on juuri niin näyttävä kuin voi odottaa. Raamikas ja lihaksikas ulkomuoto ovat juuri sitä mitä Grand Prix -tason kouluhevosen kuuluukin olla. Myös luonteeltaan Poke on juuri sitä, mitä tilattiin. Herkkäsieluinen pörhentelijä, jolla on kunnioitusta ihmisiä kohtaan ja loistava työmoraali. Poke nauttii saamastaan huomiosta, joka on tehnyt siitä myös hieman kärsimättömän. Sen tulisi aina olla ensimmäinen, joka saa ruokansa ja pääsee pihalle. Aivan kuin olisi koko tallin kuninkaista kuninkain.

Muiden hevosten seurassa Poke on herrasmies. Ei sitä silti sovi päästää kovin lähelle muita oreja, varsinkaan maastakäsin. Tammojen kanssa Poke pistää parastaan, joka tarkoittaa häntä ylös kuin arabilla, kaula kaarelle ja näyttäviä raviaskeleita. Ori voisikin kertoa mielellään muille täydelliset, mutta hellävaraiset, hurmausliikkeet. Poke tarhataan poikkeuksetta yksin, ainoana poikkeuksena laidunkaudet kesäisin. Ori nauttii suuresti vihreästä nurmikosta ja laajasta laiduntilasta kesäisin. Ötökät eivät sitä häiritse.

Poken kanssa onnistuu myös tavalliset hoitotoimenpiteet. Jalat nousevat kavioita puhdistaessa ja pesutilanteissa se käyttäytyy fiksusti. Eläinlääkäreitä se ei osaa edes pelätä, eikä kengittäjätkään ole sen mielestä manalan paholaisia. Poke on jokaisen varusteharrastajan suosikkihevonen. Täysin merkittömälle mustalle sopii mikä väri tahansa ja kuinka klassiselta se näyttääkin pelkässä mustalla. Poken suosikkilookki onkin men in black.

Parastaan Poke näyttää ehdottomasti koulukentillä. Kilpaileminen ja loistava työmoraali on sillä verissä. Isänsä tavoin Poke on valmis työskentelemään, vaikka koko päivän saman tehtävän äärellä. Sillä on erittäin rautaiset hermot myös ratsastajan virheitä kohtaan. Poke onkin aina korvat höröllä tekemässä töitä. Parhaimmistoaan Poke esittelee lisäyksissä, johon sen elastiset liikkeet antavat viimeisen silauksen. Usein sen ravista sanotaan alkuun kuin vaikea siinä on istua, kun taas laukan kanssa on mukava työskennellä. Kisatilanteissa Poke on ehdottoman kylmähermoinen. Se pistää parastaan, ja tuntuu aina saavan lisäbuustausta taputtavasta yleisöstä ja taustamusiikista.

© Inna 2019

Suku

i. Nevermore
KWPN, m, 168cm
KRJ-I, Q
ii. Everest - evm
KWPN, m, 168cm
iii. Monument
iie. Mayan M
ie. Season's Tropical - evm
KWPN,m, 164cm
iei. Ottawa
iee. Taiga
e. Saratoga
KWPN, rn, 169cm
KRJ-II, FC
ei. Chicago - evm
trak, rn, 167cm
eii. Charles GMY
eie. Late As Always
ee. XM Sarah - evm
KWPN, rt, 166cm
eei. Requiem
eee. Serafina

Jälkeläiset

s. 2021 Romanticized Bruk, e. Mocha Locha Rewa
s. 2021 Primrose Path di Sierra, e. Femie van der Roibrant
s. 2021 Sinevan Poesy, e. Sofinesse
s. 2019 JB Catnip, e. Melisse Kern
s. 2019 JB Black Poem, e. Airelle Rouge
s. 2018 JB Unreal, e. ML Latoya
s. 2017 JB Melancholy, e. Hilltop Empathy
s. 2017 Quivira v.d. Romilly, e. Thule v.d. Romilly

Sukuselvitys

i. Nevermore edustaa hienoa kouluhevossukua, jossa yhdistyy saksalaiset sekä hollantilaiset linjat ja löytyy sen isän puolelta hieman ruotsalaistakin verta. Se on herkkäsieluinen, yhden ihmisen hevonen, joka kuitenkin rakastaa koulukiemuroiden opettelua. Sysimusta väri ja 168cm säkäkorkeus tekevät tästä hevosesta kisakenttillä muistettavasn ilmestyksen. Nevermore on palkittu KRJ-I -palkinnolla.

  ii. Everest (evm) on tunnettu Grand Prix-ori, joka on kilpaillut menestyen kouluradoilla ympäri Eurooppaa. Se tunnetaan lennokkaista askellajeistaan ja komeasta ulkomuodostaan. Everest on luonteeltaan herkkä ja energinen ja se vaatii paljon työskentelyä sekä lämmittelyä ennen kilpasuoritusta. Mustalla oriilla on kymmeniä jälkeläisiä ja se on vaikuttanut myös Saksassa ja Englannissa. Everestin jälkeläiset tunnetaan mustasta väristä, jota ori periyttää vahvasti upeiden askellajien lisäksi. Nykyään Everest asustelee oriasemalla synnyinmaassaan Alankomaissa.

    iii. Monument on ruotsalaisori, joka tuotiin Alankomaihin näytettyään kykynsä kouluhevosena ensin Ruotsissa ja Saksassa. Se on hyväksytty KWPN-, SWB- ja Hannover-kantakirjoihin jalostuskäyttöön. Kookas ruunikko ori on näyttävä ilmestys kouluradoilla, sillä on matkaavoittavat liidokkaat askeleet ja rakenteeltaan se on raamikas ja pitkäjalkainen. Se on kilpaillut Grand Prix-tasolla Saksassa ja Ruotsissa. Monument on erityisen hyvähermoinen ja luonteeltaan rauhallinen eikä se kuumu kisaradallakaan liiaksi. Jälkeläisiä siltä löytyy satoja, joista suuri osa on tehnyt uraa kouluradoilla Grand Prix-tasolla. Monument vaikuttaa tällä hetkellä Saksassa, jossa se viettää eläkepäiviään siitosorina.

    iie. Mayan M on 167cm korkea ruunikko hollantilaistamma. Se on kilpaillut Intermediate I-tasolla Alankomaissa ja kerännyt palkintoja näyttelyistäkin. Tamma on erityisen hyvin rakentunut sekä ilmeikäs ja luonteeltaan hyväkäytöksinen. Vaikka Mayan M ei kouluradoilla olekaan tehnyt huikeaa uraa, siitostammana se on osoittautunut erinomaiseksi. Sillä on useita Grand Prix-tasolle päässeitä jälkeläisiä ja erityisen tunnettu se on jalostukseen hyväksytyistä orijälkeläisistä, joille se on periyttänyt hyvää rakennettaan sekä luonnettaan. Jo 20-vuotiaaksi elellyt tamma viettää ansaittuja eläkepäiviä kasvattajansa luona Alankomaissa.

  ie. Season's Tropical (evm) on musta 164cm korkea KWPN-tamma. Se edustaa vanhaa ja arvostettua hollantilaista tammalinjaa, joka on tuottanut useita Grand Prix-hevosia. Tamma on kilpaillut itsekin Grand Prix-tasolla hienosti menestyen. Season's Tropical on luonteeltaan tulinen sekä täynnä energiaa ja ratsastaessa se vaatii koko ajan työskentelyä. Emänä se on ollut muutamalle tunnetulle KWPN-jalostusoriille ja se tunnetaan jättämästään erityisen hyvästä laukasta. Season's Tropical asuu edelleen Blackmore Studissa Alankomaissa.

    iei. Ottawa on hieman erikoisempi mustankimo 168cm korkea Grand Prix-ori, joka edustaa Holstein-kantakirjaa. Saksalaisori on kilpaillut kouluradoilla hyvällä menestyksellä Saksassa ja sitä on käytetty jalostukseen muunmuassa Saksassa, Alankomaissa ja Sveitsissä. Luonteeltaan Ottawa on hyvin miellyttävä ja tasainen. Osalle jälkeläisistään se on periyttänyt hyvää ratsastettavuutta ja myös väriään. Ottawa vaikuttaa tänäpäivänä Sveitsissä pienen siittolan ainoana jalostusorina.

    iee. Taiga oli musta 170cm korkea näyttävä tamma, joka kilpaili Grand Prix-tasolla. Se osoittautui jo nuorena erinomaiseksi kouluhevoseksi esittämällä nuorten hevosten laatuarvostelussa upeita askellajejaan ja hyvää ratsastettavuuttaan. Taiga oli luonteeltaan tasainen ja sympaattinen tamma, joskin kilparadoilla siitä löytyi energiaa ja säpäkkyyttäkin. Jälkeläisiä tamma ehti jättää kuusi kappaletta, kaikki hienoja kouluhevosia ja muutama siitoskäyttöön siirtynyt tamma. Taiga menehtyi valitettavan onnettomuuden seurauksena 16-vuotiaana kun se katkaisi jalkansa kesälaitumella.

e. Saratoga on kaunis rautias, hieman ilkikurinen tamma, jolla on hämmästyttävä kokoamiskyk ja tamma on erittäin reaktiivinen. Rauhallinen ja huolehtivainen tamma, jonka kanssa ihmisen on hyvä puuhastella. Tamma on jättänyt neljä jälkeläistä ja niittänyt hyvin sijoituksia GP-tasolla. Palkittu KRJ-II -palkinnolla.

  ei. Chicago (evm) on ruunikko kookas ori, jolla on kilpailtu kouluratsastuksessa aina Grand Prix –tasolle asti. Chicago on menestynyt kilpailuissa ja laatuarvosteluissa hyvin, sekä sillä on useita menestyneitä jälkeläisiä. Se on erityisesti periyttänyt jälkeläisilleen hyvää laukkaa ja selväpäistä luonnetta.

    eii. Charles GMY on niin ikään myös kouluratsuna pärjännyt vähän säpäkämmän luontoinen ori, joka tuli tunnetuksi erityisen kauniista lisätystä ravistaan.

    eie. Late As Always on kilpaillut kouluratsastuksessa. Se ei ole kuitenkaan pärjännyt kilpailuissa mainittavasti, vaikka sukunsa puolesta siltä odotettiinkin paljon.

  ee. XM Sarah (evm) on pidetystä tammalinjasta. XM Sarah on kilpaillut itse kouluratsastuksessa Intermediate luokissa hyvin sijoittuen. Se on palkittu hyvistä jälkeläisistään ja kunniamaininnan se on saanut varsojen helposta käsiteltävyydestä.

    eei. Requiem on hyväluonteinen ori, jolla on kilpailtu Grand Prix –tasolla menestyksekkäästi. Requiem on sukutaulussa pidetty vahvasti periytyvän hyvän selkälinjan vuoksi.

    eee. Serafina on pärjännyt erityisen hyvin Kür –luokissa ilmeisen musikaalisen ratsastajansa ansiosta. GP –luokissakin vieraillut tamma menehtyi kuitenkin melko varhain ähkyyn jättäen vain yhden jälkeäisen.


© davis ja Anne

Päiväkirjamerkinnät - 1kpl

VP 06.06.2017:

Viime viikolla käytyäni valmentamassa Pokea ja Mikaa, olin luvannut ratsastajalle että kävisin tällä viikolla ohikulkumatkalla ratsastamassa Poken. Järnbyhyn saavuttuani näin Mikan ja Poken tulevan tallista ulos, joten vedin kiireesti saappaat jalkoihin ja kipitin parivaljakon perässä kentälle. Orin selkään päästyäni keskityin siihen, että hevonen vastaa pohkeeseen ja kulkee omalla moottorilla eteen - näin sain orin aktiiviseksi, se kantoi itseään pyöreänä ja tuli kuin automaattisesti kevyelle kuolaintuntumalle. Aikani oria jumpattuani kaikissa askellajeissa annoin sen hengähtää hetkeksi ja pienen kävelypaussin jälkeen lähdin työstämään sen kanssa piaffea. Koska ori oli minulle melko vieras, lähdin työstämään piaffea ensin peruutuksen kautta, joka on useimmalle hevoselle helpoin tapa lähteä työstämään piaffen askeleita. Peruuttaessani sain Poken takajalat aktivoitua ja jo heti ensimmäisen peruutus-piaffe siirtymän jälkeen se alkoi ennakoimaan tehtävää niin, että se alkoi tapailemaan piaffea kuin itsestään. Kun sain ratsastettua piaffen tahdikkaaksi, lähdin hiljalleen työstämään piaffeen lisää ilmavuutta kevyellä raipan kosketuksella ristiselän päälle. Jo pieni hipaisu raipalla ristiselän päälle sai Poken laskemaan takaosaa rungon alle ja samalla terävöittämään ponnistavaa liikettä ylös. Miljoonan kehun ja muutaman onnistuneen suorituksen jälkeen taputin oria vuolaasti kaulalle ja kevensin sen ravissa eteen-alas samalla, kun kerroin suullisesti vinkkejä orin ratsastamiseen tämän ratsastajalle, joka oli seurannut ratsastamistani silmä kovana koko ratsutuksen ajan. “Tärkeintä on, että sä pidät tehtävät ja avut selkeinä. Tämähän on erittäin nöyrä tyyppi, joka kyllä menee vaikka kuuhun kunhan ratsastaja tietää, mitä on tekemässä.” tuumin samalla, kun luovutin hevosen vakiratsastajalleen.



Valmennukset - 1kpl

VP 01.06.2017:

Järnbyhyn saavuttuani kipaisin suoraan kentälle, sillä olin tallin pihaan ajaessani huomannut ratsukon jo työskentelevän alkuverryttelyiden parissa. Kentälle päästyäni Mika kertoi, että oli lähinnä notkistellut oria taivuttaen sekä käynnissä että ravissa, muttei ollut tehnyt sen kummallisempaa. Varsinainen valmennus aloitettiin ravissa ja laukassa avotaivutusta tehden, sillä avotaivutuksen kautta Mikalla oli oiva mahdollisuus päästä lähemmäs hevostaan ja hiljalleen koota sitä eteen-alas muodosta kohti työskentelymuotoa. “No mutta, sehän näyttää kivalle. Tehdään vielä avossa pieniä siirtymiä laukan sisällä, tule sisälle ja ulos normaalissa harjoituslaukassa, mutta välissä tee siirtymät sekä koottuun että lisättyyn laukkaan. Säilytä kuitenkin samalla avotaivutus, ja huolehdi että se pysyy myös siirtymän läpi rentona.” opastin ratsastajaa, joka tuntui olevan varsin tyytyväinen orinsa suorittamiseen. Pienten välikäyntien jälkeen jatkoimme laukkatyöskentelyä, sillä olin luvannut katsoa ratsukon kanssa piruettityöskentelyn paremmalle mallille - viime aikoina kun Poke oli jäänyt piruetin aikana hieman hitaaksi ja kadottanut piruetin sisällä eteenpäinpyrkimyksen. “Nyt kun sä tuut piruetille, kokoa sitä ihan niin paljon kun pystyt, mutta huolehdi, että sun jalka pysyy lähellä hevosta, jotta sä pystyt tarpeen vaatiessa aktivoimaan sitä jalalla nopeasti. Tule ensimmäiset piruetit melko avoimena niin, että se saa liikkua piruetin sisällä myös aavistuksen eteen.” opastin ratsastajaa ja jatkoin heti piruetin jälkeen pirullisesti virnistäen; “Niinpä niin, eipä tässä nyt ollutkaan mitään ongelmaa kunhan muistit ratsastaa sitä sekä ennen piruettia että sen aikana. Ihan loistavaa, tuu uudelleen samalla ajatuksella, mutta nyt fokus on enemmän kääntämisessä kuin eteenpäinpyrkimyksessä. Eli kaikessa yksinkertaisuudessaan, käännä eteenpäinpyrkimys kääntämiseen.”



Kilpailut

Näyttelyt

Pvm Paikka Jaos Luokka Tuomari Sijoitus Palkinto
31.12.2019PKKPKK11. EM-luokka: tekniikkaElisaEM
27.01.2019DS ValmennustalliPKK4 HevosoritPölhö, SageLKVKTK-sert, EM, BIS2
30.03.2018SeppelePKK14. EM-luokkaViiruEi palk.
28.03.2018JärnbyPKK6. PuolioriitaksuEO-sert
16.01.2018JärnbyPKK6. PuoliverioriitTiia, OdelieLKVEO-sert, BIS3
31.12.2017PKKPKK2. Rakenne: puoliverisetPölhöEO-sert
15.10.2017JärnbyPKK6. PuoliverioriitTiiaLKVKTK-sert, BIS1
23.07.2017JärnbyPKK3. PuoliverioriitViiruEO-sert, EM
06.06.2017SimoraPKK4. Lämminveriset oritViiruEO-sert

Kouluratsastuskilpailut - 33kpl

Pvm Paikka Jaos Luokka Sijoitus
25.01.2021 Holmberg KRJ 2. GP 5/40
24.01.2021 Holmberg KRJ 2. GP 1/40
21.01.2021 Holmberg KRJ 1. GP 1/40
20.02.2020 Lallybroch KRJ 4. Grand Prix 3/21
16.02.2020 Lallybroch KRJ 4. Grand Prix 1/21
14.02.2020 Lallybroch KRJ 3. Grand Prix 4/21
13.02.2020 Lallybroch KRJ 4. Grand Prix 1/21
11.02.2020 Lallybroch KRJ 4. Grand Prix 1/21
29.07.2018 Kisakeskus Lapland KRJ 1. Grand Prix 4/30
26.07.2018 Kisakeskus Lapland KRJ 1. Grand Prix 5/30
25.07.2018 Kisakeskus Lapland KRJ 1. Grand Prix 5/30
22.07.2018 Kisakeskus Lapland KRJ 1. Grand Prix 2/30
22.07.2018 Kisakeskus Lapland KRJ 2. Grand Prix 4/30
21.07.2018 Kisakeskus Lapland KRJ 1. Grand Prix 1/30
21.07.2018 Kisakeskus Lapland KRJ 2. Grand Prix 2/30
20.07.2018 Kisakeskus Lapland KRJ 2. Grand Prix 2/30
17.07.2018 Kisakeskus Lapland KRJ 1. Grand Prix 2/30
17.07.2018 Kisakeskus Lapland KRJ 2. Grand Prix 3/30
07.07.2018 Kisakeskus Lapland KRJ 1. Grand Prix 5/30
06.07.2018 Kisakeskus Lapland KRJ 1. Grand Prix 4/30
03.07.2018 Kisakeskus Lapland KRJ 2. Grand Prix 3/30
04.09.2017 Ratsutalli Lilja KRJ 4. Grand Prix 2/12
02.07.2017 Auburn estate KRJ 7. Grand Prix 1/26
11.05.2017 Järnby KRJ 7. Grand Prix 2/24
24.03.2017 Zodiac Stables KRJ 2. Grand Prix 5/26
22.03.2017 Zodiac Stables KRJ 2. Grand Prix 1/26
17.03.2017 Romilly KRJ 1. Grand Prix 5/30
15.03.2017 Romilly KRJ 1. Grand Prix 2/30
12.03.2017 Romilly KRJ 1. Grand Prix 4/30
24.02.2017 Viisikko KRJ 3. Grand Prix 5/29
20.02.2017 Viisikko KRJ 3. Grand Prix 4/29
19.02.2017 Viisikko KRJ 3. Grand Prix 2/29
18.02.2017 Viisikko KRJ 3. Grand Prix 4/29

Sanottua

31.07.2021 Virtuaalinen Yleislaatuarvostelu - Heinäkuun 2021 tilaisuus, tuomarit:
25+19,5+8,25+20+7=79,75 / YLA3
Parhaat rakennepisteet 20p

31.01.2021 KRJ Laatuarvostelu - Tammikuun 2021 tilaisuus, tuomarit:
7,5+33+25+20+14 = 99,5 / KRJ-II

31.12.2019 PKK, Elisa:
Perustausta, mutta hevonen kauniin sävyinen, samettinen musta. Tekniikalta kivasti toteutettu. Pehmeä väritys olematta suttuinen tai tunkkainen. (EM: Tekniikka)

30.11.2019 Arvo 8. tilaisuus, tuomarit:
19+20+21+19, ka: 19,75p - Valio Ori
"Kaunis onnistunut musta väri. Pienet ponimaiset etukaviot, pystyt takavuohiset. Hyvät leimat, suorituskykyisen näköinen."

27.01.2019 DS Valmennustalli, Sage:
EM: Tekniikka. Terävä katse ja kouluhevoselle ominainen, vahva niska. Avorunkoinen. Kuivat hyväasentoiset jalat. Kaunis yksityiskohtainen tekniikka ja kiiltävä karvapeite.

31.12.2017 PKK, Pölhö:
Ponimaisia piirteitä, muuten olisi ollut lkv.

30.11.2017 PKK:n 75. Kantakirjaustilaisuus, tuomarit:
19+21+22 = 82,7% / KTK-I

23.07.2017 Järnby, Viiru:
EM: Väri

Palkinnot

Bis-pokaaliBis-pokaaliBis-pokaaliBis-pokaalivalioori

Varusteet

Kuvat, ulkoasu, tekstit © Anne L
virtuaalitalli / virtuaalihevonen